20. syyskuuta 2009

KAAOS

ympäröi minua. Muuton takia kaikkialla on laatikoita, säkkejä ja nyssäköitä. Tavarat vaeltavat paikasta toiseen ja kaaos ulottuu jo verstaalle asti, jonne vanha sohvamme joutui evakkoon. Käymme mieheni kanssa hiljaista taistelua sohvan kohtalosta - kumpikin itsensä kanssa sekä keskenämme. Epäröimme sen kohtaloa - jatkaako se eloaan kanssamme vaiko jossakin toisessa kodissa. Mikäli matka jatkuu meidän huushollissa, on edessä verhoilu - ja koskas sitä omiaan olisi aikaa tehdä...

Edessä on hurja viikko. Muuton lisäksi muutama työ on saatava valmiiksi ennen lomaa. Loppviikosta pari päivää vierähtää opiskelujen parissa - aloitin nimittäin jatkokoulutuksen, ja seuraavan vuoden aikana ihmetellään ja touhutaan verhoilijakisällin koulutuksessa. Hommaa siis piisaa, mutta onneksi edessä siintää loma ja udet kujeet.

Alla yksi viimeaikaisista töistä - kaunis vaneriselkäinen k-tuoli, joka sai sisälleen täysin uuden repertuaarin. Vanhojen joustimien ja rikkimenneen heinäkakuun päälle oli lätkäisty vaahtomuovista leikattu istuin, joka oli kovin muhkurainen ja liian pienikin. Nyt sisällä on uusien joustimien päällä säkkikankaat ja heinät oikeaoppisine ompeleineen sekä asianmukaiset fyllingit pinnassa.



Upeaa viikkoa sinulle - kiva kun kävit!


1 kommentti: