6. marraskuuta 2015

VERSTAALTA


Verhoomoni toimitilat ovat hyvin tavanomaisessa toimitilassa, joka ei ulospäin ole järin kutsuva. Tilaa ei ole huimasti, joten monesta unelmasta on tingittävä. Toisaaltaan tilaa on ruhtinaallisesti, on oma tilaa  kangasmalleille, sekaan mahtuu pieni toimistonurkkaus ja tietysti paikat kaikelle tarpeelliselle verhoilutyössä tarvittavalle. 

Mutta ne unelmat, niitä siintää mielessä pilvin pimein. Kunpa joskus saisin näyteikkunan. Miten mahtavia somistuksia siihen saisikaan vaihdella vuodenaikoijen vaihtelun mukaan. Kunpa saisin ihanan showroom tilan, johon kaikki kangasmallit ja muut tilpehöörit mahtuisivat esille siististi ja ilmavasti. Työhuonepuolella kaipaisin liimaus- ja varastohuonetta, jossa säilyttää vaahtomuovit ja tehdä haisevat liimaushommat. 

Mutta näillä porskutellaan mitä olemassa on, eikä voi sanoa ettenkö olisi tyytyväinen. Tykkään työpaikastani ja siellä mahtuu tekemään kaiken tarpeellisen, mutta aika-ajoin iskee unelmointivaihde päälle voimakkaampana. Silloin rymsteeraan asiakastilan uuteen uskoon, virittelen kangasmalleja eri paikoille, koitan tehdä tästä tilasta sellaisen, johon itse haluaisin tulla uudelleen. 

Uskon, että jonain päivänä haaveeni toteutuvat, vaalitaan siis niitä. Mutta siihen saakka nautitaan siitä mitä on tässä ja nyt.  















Ps. Palataan toisella kertaa verstaalle siihen turaosioon, eli työpisteiden puolelle :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti